|
Kokka kohisee Iisalmesta Vieremälle. Nyt jo yhdestoista kerta!
Kohiseva Kokka soudettiin v 1998 ensimmäisen kerran Koljonvirralta Vieremälle,mukana oli 5 tavallista soutuvenettä.
Soutu on ainutlaatuinen etappisoutu Suomessa, eli matka etenee viestinä. Vaihtopaikoilla on käytävä vaihtamassa miehistöä tai ainakin meloja ja soutaja vaihtavat paikkoja. Vaihto pitäisi tehdä rauhallisesti rannassa, mutta käytännössä se tapahtuu jo kainaloita myöten vedessä....
Soutumuoto oli aikoinaan sairaaloiden välinen kisa Iisalmen aluesairaalan rannasta Koljonvirran sairaalan rantaan.Kun tämä tapahtuma loppui, jäi Kauppisen Liisalle idea kytemään siitä, voisko soutu tulla kaunista jokimaisemaa pitkin Vieremälle? Toinen, yhtä hurja kaveri lyöttäytyi mukaan ideoineen. Pertti Sirkka ja lisäksi apuna Vieremän liikuntatoimistosta silloinen liikuntasihteeri Kaija Heikkinen tulivat tueksi ja näillä voimilla järjestettiin soutu onnistuneesti ja turvallisesti perille.
Seuraavana kesänä otettiin mukaan näytösluonteiseti 1 kirkkovene kilpa-ja kuntasarjojen lisäksi. Nykyään kirkkoveneitä on ollut mukana jo pitkälti toistakymmentä. Kirkkoveneet ovat komeita,mutta toivomme etappisoudun silti pysyvän hengissä! Myös melontasarja oli mukana 2003, mutta typistyi tähän ainoaan kesään kannattamattomana.
Etappisoutujoukkue koostuu 2 naisesta ja vähintään 4 miehestä. Vaihtopaikkoja on nykyisin 9 ja lähtöpaikkana on ollut viime vuosina Iisalmen satama, koska veneitä on jo mukana liki 30 kirkkoveneet mukaan lukien. Kirkkoveneet eivät kilpaile, eivätkä käy maissa välillä. Kilpasarjassa on Vieremän Koitto ollut lyömätön, tehden joka kesä uuden reittiennätyksen.
Kirkkovenesarja tuli mukaan vuonna 1999. Suurten veneiden lipuminen
rytmikkäiden aironliikkeiden kuljettamana on hienoa katsottavaa.
Kaksi tuntia alittui! Kivennavan Soutajat pyyhkäisi kohiseva kokan nopeimman ajan 2006. Onneksi ajanottajat olivat tarkkana.
|